Enkelin tarina, osa 30

Moi kaikki! 💗

Tervetuloa uuden (ja toiseksi viimeisen!!) kuvatarinapostauksen pariin <3

Kuvasin hiihtolomalla kahtena päivänä tätä tarinaa eteenpäin ja mulla oli todella selkeä visio kaikesta dialogista ja tapahtumista yms. mitä haluun näihin kahteen vikaan osaan sisällyttää, mut kun pääsin myöhemmin kuvien latailun ja muokkaamisen jälkeen lopulta kirjoittamisen pariin niin olin unohtanu ihan minkä kuvien yhteydessä olin ajatellu mitäkin aiheita käsitellä ja kadutti taas tää improvisaatiopohjanen työskentelytapa ;>

Onneks löysin sit lopulta taas mun inspiraation ja palaset alko loksahtelemaan kohilleen, muuten olisin taas ottanu turhautumisloman ja olisitte joutuneet sillä menolla odottamaan taas ensi kevääseen uutta osaa :'D

Itse tarinan pariin! Toivottavasti tykkäätte <33

Edellisiin osiin pääset tästä 💞

~ ~ ~

Osa 30: Luistimet

*askeleita*

Vivietta: *katselee ympärilleen*

"Ihana sää. Tuntuu keväältä."

*hymyilee* "Mitä luulet, ovatko tiet liian liukkaat mopoiluun?"

Ryoo: *naurahtaa* "Meinasin liukastua ensimmäisellä askeleella, kun tulin ulos. Sitä paitsi minun mopollani ei mopoilla millään säällä, ennen kuin saan sen taiottua taas käyntiin. Se Omenapuupuisto-retki taisi olla sille vähän liikaa."

Vivietta: *katsoo poispäin nolostuneesti* "Ai niin, se."

*kääntyy taas puhumaan Ryoolle*

"Tuli vain sellainen fiilis. Tänne olisi voinut olla hauskaa ajaa mopolla, en ole pitkään aikaan ollut kyydissä. Se metsäpolku aiemmin olisi kylläkin ollut aika jännittävä kokemus."

Ryoo: Niin olisi, mutta kävellen meiltä kuluu pidemmän aikaa. Rehellisesti sanottuna haluan vain hyödyntää joka sekunnin hänen kanssaan nyt, kun minulla on vihdoin tilaisuus.

Ryoo: *vilkaisee toisaalle* Pelkään, että tämä loppuu liian pian.

Vivietta: "Hei, jää näkyy jo!" *osoittaa sivulle* 

Ryoo: "Ai, totta." *naurahtaa*

"Ja ihan tyhjää, minähän sanoin, ettei täällä käy ikinä ketään!"

* * *

Ryoo: "Jää näyttää onneksi olevan vielä ihan suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka aurinko on varmaan jo vähän sulattanut pintaa."

*kääntyy katsomaan Viviettaa*

"Miltä tuntuu taas olla kentän laidalla?"

Vivietta: *puristaa luistimia sylissään* Tämä ei ole järven jää. Minä pystyn tähän.

Vaikka tuntuukin, että jalat pettävät alta ihan juuri.

Ryoo: "Vivietta?"

Ryoo: "Vivietta? Maa kutsuu."

Vivietta: *hätkähtää ja kääntyy Ryoota kohti* "Ai, joo."

Vivietta: *hymyilee* "Jännittää vähän."

Ryoo: *hymyilee varovasti*

"En ihmettele. Hyvin se menee."

* * *

Vivietta: *kurottuu aukaisemaan kengännauhojaan*

"Kauankohan siitä on, kun olen viimeksi ollut jäällä? Varmaan ainakin kaksi vuotta, aika kuluu niin nopeasti."

Ryoo: *naurahtaa* "Mitä luulet, pysytkö vielä pystyssä?"

Vivietta: *hymyilee* "En tiedä, mutta kohta se nähdään!"

En uskonut, että oikeasti vielä jonakin päivänä laittaisin nämä jalkaan.

Siitä ei ole ikinä seurannut mitään hyvää. *kurottaa koskettamaan luistimen pintaa*

Ehkä tänään on poikkeus?

* * *

Vivietta: Jestas, nämä oikeasti ovat minun luistimeni.

*tuijottaa epäluuloisesti luistimiaan*

Ne sopivat suorastaan pelottavan hyvin.

Ryoo: *ojentaa kättään* "Oletko valmis?"

Vivietta: "Jep."

*tarttuu käteen*

"Eiköhän mennä."

Ryoo: "Miltä tuntuu?"

Vivietta: *naurahtaa* "Huteralta."

Ryoo: "Pysytkö pystyssä, jos päästän irti?"

Vivietta: *hymyilee*

"Kokeilemalla se selviää."

Ryoo: "Onnea matkaan!"

Ryoo: En haluaisi enää päästää irti, mutta sinne hän taas menee.

Jäälle, omaan elementtiinsä.

Nyt on myöhäistä perua. Tämä on tärkeä hetki hänelle.

Vivietta: *luistelee varovaisesti kauemmaksi*

Luulin, että pääsin jo jännityksestä yli, mutta jalat tärisevät edelleen.

Nyt on minun tilaisuuteni. Ryoo toi minut tänne asti, en aio luovuttaa tässä vaiheessa.

Tämä ei ole järven jää. Tässä ei käy, niin kuin silloin.

Minä pystyn tähän.

Nyt mennään eikä meinata.

*potkaisee kunnolla vauhtia*

Nostalginen olo. Tältä tämän kuuluukin tuntua.

Tätä minun kuuluukin tehdä.

Luistella.

(Jatkuu...)

~ ~ ~

Ensi viikolla toivottavasti pääsen vihdoin postaamaan tän tarinan viimeisen osan! ^-^

Valmistautukaa 👻

Ensi postaukseen! <3

~ Emmi