tiistai 31. joulukuuta 2019

Heippahei 2019! 🎊


Moi kaikille! ✨

Tervetuloa vuoden viimeisen postauksen pariin 😊
Tässä postauksessa aion kertoa vähän tän kuluneen vuoden nukkeiluun liittyvistä tapahtumista ja muutenkin vähän höpötellä mun nukeista kuten tavallista :'D

Aloitetaan siitä, että tän vuoden aikana jopa kolme uutta nukkea liittyi mun nukkeporukkaan! 🙈 Edellisinä vuosina oon ostanu vaan yhen per vuosi, mutta tänä vuonna sattu niin hyviä tilaisuuksia ja sain myös protuleirin käytyäni lahjaksi rahaa, niin sain sitten nää kolme uutta nukkea kotiutettua mun hyllylle ^^



Vivietta saapui helmikuun alussa, ja ostin hänet siis mun siskon kaverilta käytettynä ^^
Vaihdoin hänelle aluksi eriparisilmät, mutta ennen kevättä olin jo vaihtanut ne takas kahteen tummanviolettiin stock-silmään koska ei enää näyttäny musta hyvältä noin. Samoihin aikoihin hän sai kans obitsun, ja pääsin kuvaamaan vielä enemmän tätä tyttöö 😊



Julietin puolestaan sain yhdeltä toiselta kaverilta syyskuun alussa. Aluksi mulla oli sen kaa korjausoperaatio, kun obitsuun piti vaihtaa kaulatappi ja muutenkin vähän tuunasin häntä: vaihdoin chipit ja uudet ripset, ja tein hänelle myös korvakorut kun niille reiät löytyivät valmiiksi. ^^



Ryoo tuli about viikko Julietin jälkeen ja oli siis mun eka Taeyang-nukke 😊❤️
Tälle pojalle ei ole paljoa muutoksia tehty tulon jälkeen, uudet vihreät silmät kyllä vaihdoin melko pian ja tällä hetkellä hänel on myös tehtynä obitsusta ja stockista hybridikeho (:



Sit päästään kaikkiin hauskoihin tapahtumiin ja muihin mihin pääsin vuoden aikana! ^^


Vähän ennen heinäkuun puoliväliä pääsin siis siskoni kanssa elämäni ekaan nukkemiittiin! Olin siitä ihan superinnoissani, ja olihan siellä sit ihan kivaa onneksi 😊




Mun kaverin Veeran kanssa käytiin pariin kertaan yhdessä kuvaamassa meidän nukkeja, ja varsinkin Veeran Nana-Chan Lea ehti vuoden kuluessa muuttua tosi paljon! ^^






Muutakin matkustelua tapahtui vuoden mittaan, kävin nuket mukanani monessa hienossa paikassa, kuten Suomenlinnassa (;



Pääsin myös Traconiin Tampereelle syyskuussa! 🙈✨ Kierreltiin siellä yhtenä päivänä kaverini kanssa, ja kyllä menen uudestaan jos vaan pääsen seuraavallakin kerralla! 💖💖


Joskus kesällä mun Lullaby for Dollsilta tilaamat silmät saapua ja päätyi sitten Meille ja Vivietalle ^^ (joskaan Meillä ne ei kauaa pysyneet :'D)







Mulla oli Mein ulkonäön kanssa muutenkin kauheita ongelmia, peruukki vaihtu koko ajan sinisestä vaaleaan ja välillä ruskeaan xd Silmät vaihtu vielä useemmin, mutta lopulta kuitenki vanha kunnon vaalee peruukki ja Lullaby for Dollsin kullansävyiset silmät jäi hänelle 😊





Sit päästään jatkamaan viimevuotista perinnettä, ja katselemaan mun pikkusiskon avustuksella arvioituja vuoden parhaimmistokuvia c;




(tätä kuvaa en oo muuten tainnu ollenkaan muistaa julkaista tänne blogin puolelle 🤔 Kuuluu joka tapauksessa ehdottomasti mun suosikkeihin)















Tää on kuvatarinasta (heh) mut haluttiin laittaa tääki tähän jonon jatkoksi, koska jotenki tästä tuli niin kiva ^^





















Semmonen kooste tällä kertaa 🦄



Tähän postaukseen loppupuolelle vielä tykätyimmät kuvat Instan puolelta 🙌



Olin aika yllättynyt suuresta osasta, ja mun lempparikuvia tuolla on vaan ihan muutama mut onhan noi ihan hyviä kaikki ^^ (Mei oli suosittu selvästi :'D)




Eniten tykätty postaus sisältää siis nää kaksi yllä olevaa kuvaa, ja se on saanu 918 TYKKÄYSTÄ wtf
Tästä sellane storytime et en aluks ees meinannut laittaa näitä instaan ollenkaan, kun en oikein tykänny niistä, mut ihan ok näköjään et laitoin sit kuitenki xd Otettiin nää siis siskon kaa junassa sillo joskus keväällä ^^



Blogilla on tällä hetkellä 29 lukijaa, eli teitä on tullu taas ihan järkyttävästi lisää viime vuodesta :O ❤️
Myös Instagramissa seuraajia on tullu ihan älyttömän paljon lisää varsinkin nyt loppuvuodesta, ja määrät kävi jo 1200 yläpuolellakin, mistä oon ihan superilonen ja yllättynyt samaan aikaan :'D

Oon saanu tosi paljon ihania kommentteja sekä blogin että Instan puolella tän vuoden aikana, ja oon ihan superiloinen niistä! 💖


Iso kiitos kaikille teille kommentoijille ja muillekin jotka tätä blogia käy lukemassa tai mun Instaa kattelemassa! Ootte ihania 🙈💖💖



Isot tsempit uuteen vuoteen kaikille ja näkyillään sit taas ensi vuoden puolella uuden postauksen muodossa! 🎊
~ Emppu ja nuket ♡