sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Rannalle siitä


Tervehdys kaikille! ❤️
Kirjoittelen tätä taas perinteisesti samassa satamakahvilassa kun viimekin vuonna, koska veneellä ollaan taas liikkeellä 👌 Samaan aikaan taas laturissa kaikki mahdolliset laitteet, kun tuolla saaristossa on vähän huonosti sähköä saatavilla.

Kuitenkin, nyt on sattunut ihan älyttömän hyvät säät ja paikat kuvailulle, joten muutamia kuvia luvassa ^^




Aalto onnistu tän reissun lopuks kaatamaan Vivietan melkein järveen, joten sen jälkeen oli vähän kuivattelua - onneks taas kävi niin hyvin et onnistuin nappaamaan tytön kiinni just silleen et vaan mekko ja puolet hiuksista kastu 👏


Sit Lilin vuoro 👌
Pystyisin ottamaan vaikka kuinka paljon tälläsiin kesäisii rantakuvia, mutta ne alkaa helposti muuttuu samannäköisiksi, joten vaikka rakastan niitten ottoa, niin koitan keksiä välillä muutakin :'D





Toiseksi eniten onkin näitä auringonlaskukuvia tullu otettua 👏
Jouduin menemään yksin tuol puolipimeessä melkein saaren toiselle puolelle metsän läpi et sain ton auringonlaskun näihin kuviin, ja kaiken lisäks säikyin jokaista rasahdusta kun saaressa oli nähty mäyrä aiemmin 😅
Olis mut saanu pienemmästäkin juoksemaan 😂




Ainiin, eilen oltiin yhissä häissä, ja minäpä onnistuin sit yllätyksekseni nappaamaan morsiuskimpun :'D Nyt on ainaki joku asia mist voin ylpeillä muille, hah 😂

Mutttta anyways, nyt olis luvassa kuvatarinan neljäs osanen! 😄
Toivottavasti tykkäätte ^^

Edellisiin osiin tästä c:

~~~

Picfic: Noitakirja


Lili: *kipittää ovesta sisään huoneeseensa*


*laskee kirjan pöydälle*

Nalle: *katselee kiinnostuneesti* "Mitä sinä tällä kertaa löysit?"


Lilian: *vilkaisee Nallea* "Kirjan."


Nalle: *kapuaa alas lipaston päältä*


"Kirjan. Näytä toki minullekin."


Lili: "Okei, odota hetki." *napsauttaa pöytälampun päälle*


*tutkii kirjaa hetken pöytälampun valossa* "Tämä nahkapinta on jotenkin vaan niin hieno..."


Lili: *nostaa Nallen syliinsä* "Eikö se sinustakin ole jotenkin erityisen näköinen?"


Nalle: "Se on kaunis kirja. Ja näyttää vanhalta."


Kanami: *koputtaa huoneen oveen* "Lili, oletko siellä?"


 Lili: *panikoi* Kanami ei saa tietää kirjasta!!* tarttuu nopeasti kirjaan ja nykäisee sen lattialle piiloon*


Lili: "Joo, tule vaan sisään."


Kanami: *seisoo ovensuussa* "Tulin vaan kertomaan että tulin äsken kotiin ja ajattelin lähteä lenkille kunhan Mei tulee kaupasta kotiin." *naurahtaa* "Hän on varmaan jumittunut sinne vertailemaan kaikkia erilaisia makaronivaihtoehtoja, ja tulee ehkä siksi vähän myöhemmin kuin oli suunnitellut."


Kanami: "Mutta ei minulla sen kummempaa asiaa ollut, jatka vaan sitä mitä olitkaan tekemässä!" *heiluttaa kättään ja lähtee*


Lili: "Joo, moi."


*ottaa kirjan ja nallen pöydältä ja mutisee Nallelle* "Vaihdan vaatteet, mutta mennään sitten pihalle tutkimaan tätä kirjaa rauhassa paremmin!"

***


*askelia*



Lili: "Jäädäänkö vaikka tuohon?"


*istahtaa alas*


Lili: *innostuneella äänellä* "Noniin, nyt vihdoin päästään tutustumaan tämän kirjan sisältöön!"


Lili: *ottaa kirjan repustaan*


*aukaisee kirjan*


"Uh, onpa pölyä! Tämä tosiaankin taitaa olla vanha kirja, mistäköhän Mei on tämän saanut? Ei kun hetkinen..."


"...'Alicen omaisuutta'?"


Lili: "Tämä on äidin kirja! Miten se oikein on päätynyt Meille?"


Nalle: "Noita Alicen vanha kirja, mielenkiintoista."


Tyttö on niin pieni ja typerä... Hän ei itse edes taida tietää, miten upea tämä löytö on minun kannaltani!


Se noita on tehnyt niin mahtavia asioita, että tuosta kirjasta tulee olemaan suurta hyötyä...


Lilian: *kääntää sivua* "Täällä on jokin ihme johdantotekstin tapainen."


*lukee ääneen* "Tähän kirjaan on laitettu loitsu, jonka kautta vain noidat ja muut magiantaitajat voivat lukea tämän kirjan sivuille kirjoitettua tekstiä. Loitsut, reseptit ja kaikki muukin on siis ihmissilmiltä täysin turvassa. Näin ollen tätä kirjaa ei niinkään tarvitse piilottaa, paitsi muilta noidilta jos näin kokee tarpeelliseksi."


"Selvästi äidin kirja. Hän yleisesti halveksuu ihmisiä. Kanami kertoi kerran, että äiti pettyi häneenkin suuresti, kun hän ei osoittanut mitään taipumusta taikuuden käyttöön... Näetkö sinä muuten tätä tekstiä?"

Nalle: Tyhmä kysymys. Tottakai näen, mutta miksi turhaan muistuttaa häntä siitä, että minullakin on voimia? "En näe, mutta onneksi voit lukea minulle!"


"Minä kun luulin tätä Mein kirjaksi."


Lili: *selailee sivuja eteenpäin* "Täällä on ihan hirmuisesti kaikkia uusia loitsuja ja juomareseptejä! Onkohan äiti kehitellyt joitakin näistä itse?"


Nalle: Tyttö ei selvästikään tiedä paljoakaan äitinsä noitateoista - hyvä tietää. Pakko kai silti ylläpitää luottamusta... *vääntää äänensä innostuneen kiinnostuneeksi* "Olen kuullut, että hän on kiinnostunut kokeellisesta magiasta ja uusien loitsujen tarjoamista mahdollisuuksista, joten uskon, että suurin osa niistä on hänen itse kehittelemään."


Lili: "Vai äidin loitsuja..." *selaa edelleen sivuja*


*sulkee kirjan*


"Olen niin iloinen että löysin tämän!" *rutistaa kirjaa itseään vasten*


Lili: "Voin oppia tästä niin, niin paljon kaikkea uutta!"


Nalle: "Niinpä."


...Paitsi ettet välttämättä voi, jos minusta on kiinni. Minäkin nimittäin satun tarvitsemaan tuota.


Lili: *tunkee kirjan takaisin reppuunsa*


"Ai niin, sinä et muuten tainnut nähdä sitä Vivietta-tyyppiä?"


Nalle: "En, olen pysytellyt huoneessasi." *Lili nostaa Nallen ylös puulta*


"Minun ja Hinan huoneessa itse asiassa."


"Mutta joo. Hina kutsui hänet käymään aiemmin."


"Hän kyllä vaikutti ihan mukavalta, mutta minusta hänessä oli silti jotakin todella outoa. En vain vielä tiedä, mitä."



(Jatkuu...)

~~~



Ja tässäpä olis tää postaus taas kerran ^^
Viettäkää kivoja kesäpäiviä, kun on luvattu niin lämmintä säätäkin ja kaikkea! 🌻

Ensi postaukseen! ☀️
~ Emppu

2 kommenttia:

  1. Kuvat oli tosi kauniita, ja kuvatarina on niin jännä!

    VastaaPoista
  2. Oot tosi taitava kuvaaja ^^ Sun Prupate on super nätti ☺️

    VastaaPoista

Kommentoi ihmeessä mitä pidit postauksesta! ♡