Pullipin Uudet Vaatteet: Enkelin tarina, osa 17

Moi ihmiset! 🌻

Mun kesäloma on jo about puolessavälissä, ja vähän alkaa jo jännittää kouluun meno ^^' Vielä on kuitenki onneks melkein kuukausi aikaa piirrellä ja valokuvata ja lomailla, joten annan kouluajatusten jäädä vielä taka-alalle 🌱

Tänään on vuorossa jälleen uusi kuvatarinan osa, mennään jo osassa 17! ✌️ Tästä tarinasta tulee näköjää melkein puolet pidempi kuin edellisestä :'D

Tää osa oli jostakin syystä vähän hankala tehdä, johtuen ehkä alun menneestä muodosta (btw Juliet on kertoja siinä) ^^

Toivottavasti tää on nyt myös teidän lukijoiden silmissä sopivan selkeä osa!

Edellisiin tarinan osiin pääset tästä!

~ ~ ~

Picfic: Tarina menneisyydestä

Mitä olen tehnyt elämässäni väärin?

En tiedä. Mutta sen tiedän, että yksi ainoa ihminen onnistui pilaamaan sen lopullisesti.

Opettaja: "Huomenta luokka! Kuten eilen kerroinkin, kouluun tulee tänään uusi oppilas."

"Hän kiertää tänään luokissa vähän tutustumassa."

?: *heilauttaa kättään laiskasti* "Moi."

- Ja, itse asiassa, myös eräs toinen oli siihen osallinen.

Trisha: *henkäisee ihastuneesti* "Victoria White! Ei ole totta! Olet se taitoluistelija!"

Victoria: "Jep. Mutta ei se ole niin iso juttu, joten älkää antako sen vaikuttaa mihinkään."

Opettaja: "Onhan se iso juttu, sinähän olet melkein maailmanmestaruustasolla! Ja jo tuon ikäisenä!"

Juliet: *ajattelee hämmästyneenä* Vau, miten hän voi olla niin hyvä?! Hän vaikuttaa mahtavalta!

Voisikohan meistä tulla ystäviä?

Se ajatus oli virhe.

Juliet: *kävelee luokan ovelle odottamaan*

Toivottavasti heidän tuntinsa kohta loppuu, en malta odottaa, että pääsen juttelemaan hänelle!

Trisha: *kävelee paikalle* "Hei hei hei, ethän sinä vain ajatellut mennä juttelemaan Victorialle? Älä ihmeessä."

Juliet: "Tuota, joo. Ajattelin, että ehkä hän haluaisi olla ystäväni. Hän vaikuttaa hyvältä tyypiltä."

Trisha: *nauraa* "Älä viitsi. Ei kukaan halua olla sinun ystäväsi. Olet liian outo."

Trisha: "Sinun kannattaisi vain pysyä erossa hänestä, nolaat kuitenkin kaikki jos menet juttelemaan hänelle." *naurahtaa*

"Tai pyörryt keskelle luokkaa. Taas."

Tiedostin sen jo valmiiksi, hänen ei olisi edes tarvinnut sanoa sitä ääneen. Silti hänen sanansa sattuivat.

Juliet: *katsoo itseään peilistä* Tämä hiusväri näyttää kivalta. Ehkä nyt muut alkavat pitää minusta?

Siitä toiveesta alkoi kamala päivä.

Juliet: *juoksee* Ääää, en halua myöhästyä!!

Juoksin vahingossa täysiä päin Victoriaa.

Kaaduimme molemmat aika kovaa suoraan laudoitukselle.

Trisha: "Victoria! Apua, oletko kunnossa?!"

"Victoria!"

"Hei apua!"

* * *

Victoria satutti jalkansa siinä rytäkässä.

Trisha huusi minulle.

Mutta ainakin yksi ihminen oli tukenani.

Ryoo: *auttaa Julietin ylös tuolilta* "Tulehan, mennään mielummin ulos. Murehtiminen yksin täällä ei auta mitään."

Ulkona ei odottanut mitään hyvää.

Victoria: "Minä vihaan sinua. Enemmän kuin mitään muuta."

"En pysty luistelemaan tällä jalalla. Ja se on sinun syytäsi."

Victoria: "Toivottavasti minun ei tarvitse enää ikinä nähdä sinua."

Se sattui.

Ilkeät kuiskaukset.

Ne sattuivat.

Näkemäni asiat.

Ne sattuivat.

Siinä vaiheessa hymyni hyytyi lopullisesti.

Ryoo ja Victoria. Se sai minut lopultakin romahtamaan.

Olin luullut, että Victoria oli hyvä ihminen, mutta silloin karu todellisuus tuntui lämähtävän päin naamaani. Hän oli saanut kaikki kääntymään lopullisesti minua vastaan ja varastanut Ryoon.

Olin tähän asti yrittänyt padota kaikki negatiiviset tunteet sisälleni, mutta silloin tuntui, että ne vapautuivat, ja tajusin kuinka paljon vihaa, surua ja pelkoa minuun oli kertynyt.

Ja sitten, no, tiedätte mitä sinä keväänä tapahtui. Syystä tai toisesta hän hukkui.

Luulin, ettei minun tarvitsisi enää ikinä nähdä häntä.

Miksi siis kuitenkin näen hänet edelleen?

Juliet: *hätkähtää hereille*

*tärisee hieman* "Miksei hän voi vain kadota lopullisesti?"

Valo: "Kuka ei voi kadota?"

Juliet: *katsoo Valoa ärsyyntyneesti* "Victoria."

"Mieleni heitti minut menneisyyteen tällä kertaa. Minusta tuntuu, että näin Victorian täällä aikaisemmin tänään, ja nyt olen vielä varmempi siitä."

*naurahtaa* "Mutta hei, mitä minä oikein selitän? Ei se ole mahdollista, Victoria on kuollut. Ja saa pysyä kuolleena, jos minulta kysytään."

Valo: "Kuulostaa kiinnostavalta."

Juliet: "Varmasti, mutta ei puhuta siitä nyt sen enempää."

*nousee polvilleen* "En muuten muista yhtään, miten päädyimme tänne. Mitä tapahtui?"

Valo: "Kompastuit juureen. Ja sitten jäit siihen maahan makaamaan, enkä viitsinyt herättää sinua."

"Tässä, ota tämä. Meillä on töitä tehtävänä."

Juliet: *katselee hämmentyneesti kirjaa* "Mikä tämä on?"

Valo: "Naamioin noitakirjan siltä varalta, että joku tulee etsimään sitä."

Juliet: "Noitakirjan? Sekö se iso musta kirja oli? Mistä tämä oikein on tullut?"

Valo: "Autoit minua varastamaan sen, etkö muista?"

Juliet: "En."

Valo: "Mahtavaa. Näet tekstiä, eikö vain? Sinun tehtäväsi on lukea se loitsu siltä sivulta. Minä en pysty siihen, joten sinun täytyy tehdä se."

Juliet: "Eikö muuta? Okei, kuulostaa helpolta."

Juliet: "Mitä ihmeen kieltä tämä oikein on? Siansaksaa? Ihan outoja sanoja. Äh, okei, kokeillaan." *aloittaa loitsun lukemisen*

"Duo autem requiritur ad merger."

*keskittyy lausumiseen*

"Utrique autem animam corporis suscipit."

*alkaa haihtua*

Vihdoinkin on aika jättää hyvästit tälle muodolle!

"Et duo conjunguntur."

*tuijottaa eteensä silmien vaihtaessa väriä ja lopettaa loitsun*

*Valo katoaa*

*kirja putoaa Julietin käsistä*

"Onnistuiko se?"

"Se onnistui!"

"Tämä tyttö on osoittautunut todella hyödylliseksi!"

'Juliet': *nostaa kirjan maasta* "Tällä keholla kykenen vaikka mihin!"

"Eiköhän lähdetä etsimään vanhoja tuttuja."

Valmistaudu, noita. Kostoni aika on lähellä!

* * *

Mei: *lukee kirjaa*

Toivottavasti se äidin vanha noitakirja löytyy pian. Minulla on paha aavistus siitä, ettei se ole oikeissa käsissä.

Näistä loitsuista ei ole mitään hyötyä. Toivottavasti Vivietalla on käynyt parempi tuuri etsintöjen kanssa.

*mopo pysähtyy talon pihalle*

Mei: "Hm?" *kohottaa katseensa kirjasta*

Ryoo: *hypähtää mopon selästä*

"Anteeksi tunkeiluni!"

"Saanko häiritä hetken?"

Mei: "Mikä ettei."

Ryoo: "Kiitos. Öh, onko Vivietta mahdollisesti kotona?"

Ryoo: "Minulla on hänelle tärkeää asiaa. Öh, ja tuota, olen hänen työkaverinsa!"

Mei: "Joo, luulisin, että hän on."

*nousee tuoliltaan* "Voin käydä hakemassa hänet."

Mei: "Hetki vain!"

Ryoo: "Kiitos!"

Vivietta: "Ryoo?"

*kävelee ovelle*

Ryoo: "Joo, minäpä minä."

Vivietta: "Saanko kysyä, mitä sinä oikein täällä teet?"

Ryoo: *selittää hermostuneena* "Juliet on kadonnut jonnekin. Hän ei ollut kotona kun tulin, ja voin vannoa, ettei hän koskaan lähde ulos oma-aloitteisesti ilman seuraa. Tarvitsen apuasi. Hänet on pakko löytää."