Enkelin tarina, osa 25

Moi kaikki! 💫

Mun viime viikonloppu meni erittäin nopeesti, ja hoitokoiran ja hyvän sään takia tuli ulkoiltua tavallista enemmän. Nukuin tosin aika huonosti :/

Koeviikko puolestaan alko kans taas ja onneks ilmeisesti vähä helpompaa on luvassa ku viime jakson lopussa xd

Oon panostanu kuvatarinaan nyt kun oon suunnitellu kuvausreissuja, ja sen takia muu kuvailu on jääny vähän vähäisemmälle (mikä ei kyllä haittaa, koska tää kevättalvi vuodenaikana ei inspiroi kyllä yhtään xd). Yritän saada nää muutamat viimeset osat nyt viel julkastua ennen kesää, niin sit ehkä varaan aivokapaisteettia taas enemmän peruskuvien suunnitteluun ✌️

Mun arvion mukaan tätä tarinaa tulee vielä tän jälkeen max. 3 osaa, eli huhtikuun loppuun mennessä saatan jopa tällä tahdilla saada kaikki loputkin osat julkaistua ;) Saa nähä

Jatketaan tästä itse kuvatarinan pariin ~

Edellisiin osiin pääset tästä! ;)

~ ~ ~

Osa 25: Victoria (osa 3)

Juliet: "Yksi."

"Kaksi."

"Kolme."

Juliet: *ääni kaikuu kuin tyhjässä huoneessa*

"Uteliaisuus vei siis lopulta voiton."

"Mitä luulet, haluatko kuitenkaan oikeasti tietää totuutta?"

Juliet: *virnistää* "Kunhan vitsailin, nyt on myöhäistä perua."

"Olit upea tyyppi, mutta myös viimeinen oljenkorteni."

"En kuitenkaan päässyt lähellesi tarpeeksi ajoissa."

"Yritin silti parhaani, vaikka oikeasti olin jo melkein luovuttanut."

"Ja sitten päädyit hajottamaan minut."

""Vihaan sinua enemmän kuin mitään muuta. Toivottavasti minun ei tarvitse enää ikinä nähdä sinua"

- se osui ja upposi."

"Kaiken aikaa roikuin yhden ihmisen varassa, joka piti minua pystyssä vaikka mitä tapahtui."

"Mutta päätit viedä hänetkin."

"Siinä vaiheessa tuntui, että jokin minussa taisi mennä lopullisesti rikki."

"Suljin korvani muilta ihmisiltä ja lukitsin heidät ulkopuolelle."

"Sitten yhtäkkiä olitkin poissa."

"Ja juuri kun ajatuksesta oli päästy yli, palasitkin takaisin. Et voi uskoakaan, miten epäreilulta se tuntui."

Juliet: "Sitten te olittekin taas te, ihan noin vain."

"Te kaksi. Ryoo ja Victoria. Paitsi, että nyt olitkin Vivietta."

"Aina vain te kaksi."

Juliet: "Haluatko tietää, miksen voinut hyväksyä sitä? Haluatko? Oikeasti?"

Vivietta: *yrittää pudistella päätään*

Juliet: "Koska muistan, kuinka vierailimme haudallasi."

"Muistan nimesi hautakivessä, ja sen järjettömän syyllisyyden tunteen, joka silloin vyöryi ylitseni."

"Syyllisyyden siitä, että olin ollut salaa vähän iloinen kuolemastasi."

"Mutta kaikkein parhaiten muistan Ryoon."

"Se tyhjä ja eloton katse. Hän näytti zombilta."

"Pelkäsin sitä katsetta enemmän kuin mitään muuta. Pelkäsin, että hän jää sellaiseksi, eikä enää ikinä pääse eteenpäin."

Juliet: "Vihaan sinua, koska palasit takaisin, ja hän joutuu kokemaan sen kaiken uudestaan. Ja minä myös."

"No? Miltä tietäminen tuntuu? Ymmärrätkö jo, miksi olet inhokki-ihmiseni?"

* * *

Vivietta: *kavahtaa taaksepäin ja vetäisee kätensä pois*

"Hitto."

*pyyhkäisee silmänalustaan* Kyyneleitä?

En tiennyt, että enkelitkin voivat itkeä.

Juliet: *avaa silmänsä* "..Hä?"

Juliet: "Ai, sinä." *vetäisee syvään henkeä ja räpäyttää silmiään* "V-voisiko joku auttaa minut ylös täältä?"

Vivietta: "Mm." *tuijottaa yhä hämmentyneenä käsiään*

Mitä äsken tapahtui? Miten hän teki sen?

*ojentaa kättään vetääkseen Julietin ylös lumikuopasta*

* * *

Vivietta: "Ryoo ei siis herännyt vieläkään."

Juliet: *siirtyy vaivihkaa hieman kauemmas Vivietasta* "Tämä on minun vikani, mutta en taida pystyä herättämään häntä."

Juliet: "Se valo on edelleen jossakin sisälläni, mutta en pysty hyödyntämään sen voimia."

Mei: *katsoo Viviettaa kysyvästi* "Mitä sille valolle tapahtui? Mitä sinä oikein teit äsken?"

Vivietta: "Liikaa tunteita. Ne taisivat olla sille valolle liikaa. Ne hautasivat sen jonnekin syvälle, mutta etteköhän te Lilin kanssa saa sen silti myöhemmin talteen."

*astelee eteenpäin*

*kumartuu noukkimaan jotakin Ryoon kädestä*

Vivietta: Minun koruni.

Ryoo varmaan löysi sen ennen kuin Juliet tyrmäsi hänet.

Juliet: "Minä taisin varastaa sen, ja se meni rikki." *irvistää* "Anteeksi."

Mei: *yrittää hakea toiveikasta sävyä* "Ehkä ajatus on tärkein, ja se toimii rikkinäisenäkin?"

Vivietta: *pyörittelee hieman poissaolevasti korua käsissään*

"Mitä te tarkoitatte?"

"Ihan ehjähän tämä on."

*laittaa korun kaulaansa*

Okei, katsotaan, mihin pystyn.

Vivietta: *koskettaa kylkensä haavaa parantaakseen sen*

"Toimii."

Vivietta: *kävelee Mein luokse*

"Sitten sinun vuorosi. Anteeksi, että kesti."

Mei: *hymyilee* "Ei se mitään. Hyvä, että voimasi toimivat taas."

Vivietta: *nousee ylös ja kävelee Ryoon viereen*

"Tämä on se haastavin tapaus."

"En tiedä, mikä hänen tilansa on, joten en voi vannoa, että saan hänet hereille."

*kurottaa koskettamaan Ryoon päätä*

Sormet ristiin.

"Herätys, Ruusunen."

(jatkuu...)

~ ~ ~

Toivottavasti tykkäsitte tästä osasta! Yritän samaan aikaan saada Julietin ja Vivietan taustoja esille ilman, että tästä tulee ihan liian synkkää tai itseään toistavaa, mutta sokeudun (?) tosi nopeesti omille tarinoille, joten en tiedä, miten nuo tavoitteet sujuu tällä hetkellä xd

Palautetta olis siis varsinkin en takia jälleen mahtavaa kuulla ^~^

Ensi postaukseen! ❤

~ Emmi